tiistai 5. toukokuuta 2015

Ilmoittautuminen Jukolaan

Suunnistuskesän suurtapahtumaan (enkä tarkoita nyt Keski-Karjalan iltarasteja) on enää 39 päivää. KeKaRa on ilmoittanut sekä Venloihin että Jukolaan yhdet joukkueet, mutta tarkoituksena olisi saada kaksi joukkuetta jalkeille kumpaankin kisaan. Tänä vuonna matkustaminen Jukolaan on tehty helpoksi, sillä seura järjestää vuosien tauon jälkeen yhteiskuljetuksen suoraan Kiteeltä Paimioon ja takaisin. Myös majoituksesta huolehditaan.

Olethan muistanut varmistaa paikkasi ykkös-(tai kakkos-)joukkueessa ja ilmoittautua mukaan sykähdyttävälle matkalle mahtavassa seurassa? Huomioikaa, että pelkkä suusanallinen ilmoittautuminen lenkkipolulla tai kauppareissulla ei riitä, vaan virallinen ilmoittautuminen tulee tehdä sähköpostitse tai Potoskavaaran/Kankaanrinteiden iltarasteilla. Jukolan ilmoittautumisia ottaa siis vastaan Arto Salminen ja Venlojen  Emmi Kaalimaa. Ilmoittutuminen on mahdollista perjantaihin 8.5. saakka, jonka jälkeen seura tekee päätöksen kakkosjoukkueiden muodostamisesta. Samalla kannattaa tehdä myös ilmoittattautuminen yhteiskuljetukseen. 

Rohkeasti mukaan! Kerta se on ensimmäinenkin kerta. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti