torstai 25. kesäkuuta 2015

Kuntorastikausi puolessa välissä

Keski-Karjalan iltarasteille on ensimmäisen puolikkaan aikana löytänyt ilahduttavasti suunnistajia. Mukana on ollut niin tänä kesänä suunnistusharrastuksen pariin löytyneitä kuntosuunnistajia kuin kokeneita kilpasuunnistajia. 

Aikasempina kesinä iltarastikauden ohjelma on muuttunut heinäkuussa niin, että rasteja on päässyt hakemaan vain kerran viikossa. Tänä kesänä pystymme kuitenkin järjestämään iltarastit heinäkuussa vielä tiistaisin ja torstaisin. Kiitos innokkaiden ratamestareiden!  (Huom. Viikolla 28 iltarastit Kainuun Rastiviikosta johtuen vain keskiviikkona 8.7.

Ensi viikon torstain 2.7. iltarastit ajoittuvat Rääkkylän Kihaus Folk-viikolle. Iltarastit järjestetään Rääkkylässä Jaamalla vauhdikkaassa kangasmaastossa. Opasteet suunnistuspaikalle alkavat Kiteentien ja Jaamantien risteyksestä.  Iltarasteillamme suunnitamaan halajavat lasketaan maastoon klo 16.00 - 18.00 välisenä aikana. Maastossa vietettyä aikaa emme halua rajoittaa, joten jokainen saa nauttia metsässä liikkumisesta oman kuntonsa ja halujensa mukaan. Paikalle odotetaan paikallisten kuntosuunnitajien lisäksi kesälomalaisia sekä Kihausviikon vieraita. 

Lisätietoa heinäkuun ja syksyn kuntosuunnistuksista löytyy Iltarastit 2015 -osiosta. 

Tervetuloa kuntoilemaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti