sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Kauden päättäjäiset su 8.11.2015

Keski-Karjalan Rastin suunnistuskesä on päättynyt ja on muisteluiden ja palkitsemisien aika. Kauden päättäjäiset pidetään tänä vuonna Kyläparin Rantapirtillä (Kantosyrjäntie 5, 82500 Kitee) isänpäivänä 8.11.2015 klo 15.00 alkaen. 

Aivan aluksi kaikki halukkaat voivat vielä tunnelmoida tämän huikean kuntoilulajin parissa, sillä KeKaRan rastiliput viritellään vielä kerran Potoskavaaran jännittäviin suunnistusmaastoihin. Luvassa on useampia eri ratoja sekä ultramatka niille, jotka haluavat näin kauden päätteeksi ottaa itsestään kaiken irti. Suunnistamaan pääsee klo 12.00 alkaen, mutta ultramatkalaiset voivat tulla jo aikasemminkin. Ja koska suunnistaessa usein tulee hiki, voi rastien etsimisen jälkeen saunoa ja virkistäytyä uimalla Heinäjärvessä. Mukaan kannattaa siis varata oma pyyhe ja uima-asu.

Päivän virallinen osuus alkaa suunnistuksen ja saunomisen jälkeen klo 15.00 ruokailulla ja isänpäivän kakkukahveilla. Kahvien lomassa palautellaan mieleen suunnistuskesän huippuhetket ja palkitaan seuran aktiivisia nuoria jäseniä.

Ohjelma: 
  • klo 12.00 - 14.00 Syysrastit Potoskavaaran kartalla (Ultramatkalaiset voivat aloittaa halutessaan jo aiemmin)
  • klo 13.00 - 15.00 saunomis- ja uintimahdollisuus Rantapirtillä 
  • klo 15.00 - virallinen osuus (ruokailu ja kahvit)

Ruokailun vuoksi ennakkoilmoittautuminen Aulille (puh. 0400-503112 , sähköposti hirvonen.auli@gmail.com) ti 3.11.2015 mennessä. 

Tervetuloa! 

Lisätietoa suunnistamaan tuleville (lisätty 7.11.2015)

  • suunnistamaan pääsee jo klo 11.00 alkaen
  • kolme rataa: lyhyt (reilu 2 km), keskipitkä (reilu 4 km) ja helppo erikoispitkä (11 km)
  • erilliset  rastimääritteet 
  • erikoispitkä rata A3:lla 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti