maanantai 4. marraskuuta 2013

Syyskokous ke 20.11.2013 klo 18

Keski-Karjalan Rasti ry.:n syyskokous pidetään keskiviikkona 20.11.2013 klo 18 alkaen viimevuotiseen tapaan Onkamossa, osoitteessa Papulantie 9.

Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset syyskokousasiat.

Tervetuloa!

lauantai 2. marraskuuta 2013

Keski-Karjalan Rasti muisti edesmenneitä suunnistajia

Tänään, Pyhäinpäivänä, muistimme edesmenneitä suunnistajia sytyttämällä kynttilät heidän muistolleen
Kiteen, Tohmajärven ja Värtsilän hautausmailla.





Kuvan Värtsilän muistelupaikalta otti Ella Hirvonen

sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Kauden päättäjäiset Ruppovaarassa

KeKaRalaiset kokoontuivat sunnuntaina Ruppovaaran Erän majalle muistelemaan kulunutta suunnistuskesää leikkimielisen suunnistuskisailun ja kahvittelun merkeissä. 

Päivä alkoi kääntyä jo iltapäivän puolelle, kun joukko Keski-Karjalan Rastin suunnistajia kokoontui Ruppovaaraan kertaamaan suunnistuskesän kohokohtia ja muistamaan kesän aikana suunnistusharrastuksen parissa kunnostautuneita nuoria suunnistajia ja uusia lajin harrastajia. Ennen kahvittelua ja tilaisuuden virallista osuutta kisailtiin neljässä ryhmässä Kostamon Taijan ja Tiinan suunnittelemalla suunnistusaiheisella tehtäväradalla, jossa testattiin mm. maajoukkuesuunnistajien tuntemusta, karttamerkkejä ja heittotarkkuutta.
Taija ohjeistaa Masan joukkuetta Mölkkyrastilla.

Jokaisessa joukkueessa oli eri ikäisiä suunnistajia. Tässä Pasin joukkue ratkaisemassa karttapalapeliä.

Tilaisuudessa palkittiin KeKaRan nuorena kilpasuunnistajana Oskari Pirinen, joka voitti keskimatkan ja pitkän matkan aluemestaruudet sekä Kainuun Rastiviikon kokonaiskilpailun H12TR sarjassa. Oskari osoitti nopeutensa todellisena loppukirien miehenä ja pesi kaikki kekaralaiset loppuviitoituksella jokaisessa KRV:N osakilpailussa. Aktiivisina nuorina kuntosuunnistajina palkittiin Oona Pirinen ja Henna Hirvonen. Sekä Oona että Henna osallistui kesän aikana yli 20. KeKaRan järjestämään suunnistustapahtumaan. Myös Iiro ja Venla Hakulinen sekä Vilma Toivanen osallistui kiitettävästi kesän suunnistuksiin. 

KeKaRan nuoret suunnistajat: Henna, Oskari ja Oona
Seuran johtoryhmän mieltä on kuluvana kesänä lämmittänyt tieto siitä, että suunnistusharrastuksen pariin on löytänyt uusia ja innokkainta pihkaniskoja. KeKaRa halusi täten muistaa heistä Taija Kostamoa, Raili Sormusta ja Eija Nuutista, jotka osallistuivat lähes kaikkiin suunnistustapahtumiin kesän aikana. Elli ja Pentti Pelkosta muistettiin rastilipulla ja kukkasilla kaikesta siitä hienosta työstä, jota he ovat tehneet suunnistuksen eteen Keski-Karjalassa. 

Suunnistustilastoja kesältä 2013:

Suunnistussuorituksia: 1350
Suunnistajia: 284
Tapahtumat: Rastirallit ja liikuntakerho 6 kpl, 
Keski-Karjalan iltarastit 28 kpl, 
yö-harjoitus 1 kpl 
eli  yhteensä tapahtumia järjestettiin Kiteen, Tohmajärven ja Rääkkylän alueella 35 kpl.
Vuoden nuori kilpasuunnistaja: Oskari Pirinen
Vuoden nuoret kuntosuunnistajat: Oona Pirinen ja Henna Hirvonen
Vuoden uudet kuntosuunnistajat: Taija Kostamo, Raili Sormunen ja Eija Nuutinen
Ahkerimmat kuntosuunnistajat: 

Naiset: 
  1. Taija Kostamo (31 kertaa)
  2. Elli Pelkonen (29)
  3. Auli Hirvonen (26)
  4. Päivi Pelkonen (25)
  5. Raili Sormunen (24)
Miehet:  
  1. Pasi Hirvonen (29)
  2. Veijo Karttunen (27)
  3. Heimo Ketolainen (26)
  4. Ari Hirvonen (24)
  5. Petri Leskinen (23) 
  6. Toni Hakulinen (23)
 Lisää kuvia kauden päättäjäisistä löytyy KeKaRan facebook-sivulta.

tiistai 8. lokakuuta 2013

Kauden päättäjäiset

On aika päättää suunnistuskausi 2013.


Tervetuloa panemaan kausi pakettiin ja muistelemaan kesän hienoimpia suunnistushetkiä
su 20.10.2013 klo 14 alkaen Ruppovaaran Erän majalle.

 
Iltapäivä on vapaamuotoinen mutta jossain määrin suunnistusaiheinen.
Palkitsemme nuoret suunnistajat sekä muistamme uusia, innokkaita suunnistuksen harrastajia.
Kahvittelun lomassa keräämme mielellämme toiveita siitä, miten voisimme kehittää ja viedä eteenpäin alueemme suunnistusharrastusta. Mitä kaipaisit lisää? Mitä jättäisit pois? Mihin pitäisi panostaa? 

Suunnista paikalle! 

Osoite Ruppovaaransalontie 37, sijainti kartalla
Ajo-ohje: Aja Kuutostietä Tolosenmäestä Joensuun suuntaan noin 7 km ja käänny oikealle Ruppovaara/Lentokentän tielle. Risteyksestä matkaa majalle noin 1 km. Maja tien vasemmalla puolella. Rastilippu tienristeyksessä!

sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Iltarastikausi päätökseen

Keski-Karjalan iltarastit saatiin päätökseen viime viikon lauantaina, kun rastit viriteltiin Korkeakankaan suunnalle Kankaanrinteiden maastoon. Aurinkoinen syyssää houkutteli paikalle yli 50 suunnistajaa - joukossa niin kokeneita konkareita kuin myös iltarastien ensikertalaisia. 

Kauden päätteeksi kesän tapahtumat kootaan kirjoihin ja kansiin (tai pikemminkin Excel-taulukoihin). Alustavat laskennat osoittavat, että tänä kesänä suunnistustapahtumamme kokosivat yli 280 suunnistajaa ja kaikkiaan suunnistussuorituksia tuli tehtyä yli 1300. Vertailun vuoksi viime kesänä suunnistajia rasteilla kävi 170 ja suorituksia tehtiin niukka naukka yli 1000. Suunnistus on siis harrastuksena ja hyvänä kuntoliikuntamuotona tavoittanut mukavasti uusia harrastajia. Hienoa! 

Loppusyksystä kokoamme tarkemmat tilastot kesän suunnistuksista ja selvitämme, kuka oli ahkerin KeKaRalainen rastibongari. Sitä odotellessa kannattaa jokaisen meistä lähteä vielä nauttimaan raikkaasta syyssäästä. 

Tässä lopuksi vielä tunnelmia 21.9.2013 iltarasteilta.

Suunnistus yhdistää sukupolvia.

Mukavasti meni. Ehkä ensi keväänä uudestaan?

Kuvat: Telma
Lisää kuvia: Löytyy täältä

keskiviikko 25. syyskuuta 2013

Pekka järjestää yösuunnistukset su 29.9.2013 Tolosenmäessä

Kinnusen Pekka järjestää yösuunnistusharjoitukset Tolosenmäen kartalla tulevana sunnuntaina 29.9.2013.
Kokoontuminen klo 18.45 lähtöpaikalla ja metsään klo 19.00 alkaen. Lähtöpaikka sijaitsee noin 2,5 km Tolosenmäen risteyksestä Joensuun suuntaan. Lähtöpaikka.

Rata on suunniteltu siten, että vasta-alkajatkin voivat turvallisesti harjoitella hämärä/pimeäsuunnistusta.
Rata on kaikille sama ja tullee olemaan noin 4 km pituinen. Radasta voi halutessaan kiertää vain puolet, sillä yksi leimauspiste tulee olemaan lähellä lähtöpaikkaa.

Normaali emit-leimaus. Kartta 1:7500.

Karttamaksua ei peritä, ainoastaan emit-vuokra, mikäli vuokraat emit-kortin.

Nähdään yörasteilla!

KUVIA YÖHARJOITUKSESTA: Löytyy tästä klikkaamalla




sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Ruska-Rastit la 5.10.2013 Enonkoskella

Lähde mukaan Ruska-Rasteille Enonkosken Olavinsaloon. Ruska-Rastit järjestetään la 5.10.2013 klo 11.00 alkaen.Kilpailukeskuksena toimii Enonkosken Liikuntatalo. Henkilökohtaisen kilpailun lisäksi ratkotaan kuntien välinen paremmuus. Viime vuonna Kitee sijoittui viidenneksi.

Kilpailukutsu http://www.enu.fi/suunnistus/rr2013_kutsu.htm

Viime vuoden kilpailutunnelmia ja tulossatoa löytyy osoitteesta: http://www.olavinrasti.net/index.php/component/content/article/54-kauden-2012-uutiset/244-ruska-rastit-punkaharjulla-2992012

ILMOITTAUTUMINEN:
Itä-Savon levikkialueen kunnat ilmoittavat suunnistajansa kilpailuun. Kitee kuuluu levikkialueeseen, joten Kiteen kaupungin liikuntatoimi hoitaa ilmoittamiset ja maksaa osallistumismaksut kiteeläisten suunnistajien osalta.

Ilmoittautumiset mahdollisimman pian, viimeistään 27.9.2013 mennessä liikuntasihteerille joko puhelimitse, puh. 040 105 1115 tai sähköpostilla maija.holopainen@kitee.fi. Ilmoita nimesi lisäksi sarja ja emit-numerosi.

Tohmajärveläiset ja rääkkyläläiset suunnistajat hoitavat ilmoittautumisensa itse kilpailukutsussa mainitulla tavalla.

Ruska-Rasteilla nähdään!

tiistai 17. syyskuuta 2013

Kesän viimeiset iltarastit



Lähtösuora

Suunnistuskausi on edennyt siihen vaiheeseen, että rastilippuja viritellään maastoon iltarastien merkeissä viimeistä kertaa. Tulevana lauantaina suunnistetaan (monien mielestä haasteellisella) Kankaanrinteiden alueella, missä maastopohja on vuosien saatossa muuttunut jopa miellyttäväksi nyt harvennushakkuiden jälkeen. 



Kankaanrinteinä tunnettu alue on hyvin pienipiirteistä ja supparikasta. Alue rajautuu Heinäjärven ja Korkeakankaantien väliin ja aluetta halkoo poikittaiset tiet ja ajourat. Alkuperäinen Kankaanrinteet-kartta on valmistunut vuonna 2004, joten kartan päivittäminen on tullut ajankohtaiseksi. Näitä lauantain suunnistuksia varten olen päivittänyt karttaa niiltä osin, missä olen iltarastien suunnittelun lomassa liikkunut. Kartta ei ole täydellinen ja otankin mielelläni kommentteja ja korjausehdotuksia vastaan heti iltarastien jälkeen. Koska kyseessä on alue, jossa on paljon ’’luettavaa’’, olen hieman myös muuttanut kartan mittakaavaa. Tämä toivottavasti helpottaa käyrien lukemista. 


Radat on jo pääpiirteittäin suunniteltu ja piirretty, mutta muutoksia niihin saattaa vielä tulla. Pisimmälle A-radalle tulee matkaa noin 5,6 km. Pitkän matkan suunnistajan kannattaa olla tarkkana, sillä luvassa on perhoslenkkejä ja viestisuunnistuksesta tuttuja hajontavälejä. B- ja C-radat ovat vaativuustasoltaan samaa luokkaa kuin A-rata, mutta matkat ovat lyhyemmät: 3,7 km ja 2,8 km. Tällä kerralla teihin, ajouriin ja kuvionrajoihin tukeutuvia helppoja ratoja on kaksin kappalein, joista D-rata on 1,8 km ja E-rata 1,1 km. 


Ratojen suunnittelu käynnissä
Lauantaiseen tapaan 21.9.2013 suunnistamaan pääsee klo 14.00 alkaen. Opastus suunnistuspaikalle alkaa Korkeakankaantien ja Välivaarantien risteyksestä, mistä on matkaa suunnistuspaikalle n. kaksi kilometriä Uuden-Värtsilän suuntaan. Navigaattoreihin voi laittaa osoitteeksi esim. Korkeakankaantie 75. Mikäli sää sallii (ts. ei sada kaatamalla vettä), autot voi jättää parkkiin pellolle Korkeakankaantien varteen.  
Rastipisteenä kivi


Toivottavasti aurinkoinen sää jaksaa vielä suosia kesän viimeisiä kuntosuunnistuksia ja useat pihkaniskat uskaltautuvat mukaan suunnistamaan. Tervetuloa!

torstai 29. elokuuta 2013

KeKaRalaiset menestyivät hienosti elokuun suunnistuksissa



Sestrieren kylä
Keski-Karjalan Rastin suunnistajia osallistui elokuun alussa Italiassa järjestettyihin veteraanien MM-kisoihin. Pienen, mutta sitäkin aktiivisemman, veteraanijoukkion kotiintuomisina oli yksi MM-mitalisija. Elokuun keskivaiheiheilla kisailtiin aluemestaruuksista hieman tutummissa maastoissa  Ilomatsissa, missä kekaralaiset olivat myös hienosti edustettuna. Seuraavassa Elli Pelkosen mietteet elokuun kilpailuista. 

Veteraanien MM-kisat 

Veteraanien MM-kisat käytiin Italian Alpeilla Olympiavuorilla Sestrieren kaupungissa ympäristössä n. 1900-2400 m merenpinnan yläpuolella 1.-10.8.-13. Matkassa meiltä oli kolme kilpailijaa: Elli ja Pentti Pelkonen ja Veikko Kolu. 

Pentti hopeamitali kaulassa
Pentti sai hopeamitalin pitkällä matkalla H80-sarjassa, jossa kilpailijoita oli kaikkiaan 53. Nyt Pentillä on värisuora MM-mitalien suhteen, sillä hänellä on saavuttanut aikaisemmin MM-kultaa ja kolme kertaa pronssia. Pitkillä matkoilla juostiin kahdet karsinnat, joiden perusteella valikoitui parhaimmat suunnistajat A-finaaliin. Veikko teki hienon suorituksen ollen sarjansa H75 20. A-finaalissa. Kyseisen sarjan muuten voitti meille keskikarjalaisille tuttu suunnistaja ja kartantekijä Veijo Tahvanainen, joka edustaa Kalevan Rastia. Elli oli D70 sarjan 31. A-finaalissa. Ellin sarjassa suunnisti 97 kilpasiskoa.

Sprintissä oli yksi karsintakilpailu, josta parhaat suunnistivat A-finaaliin. Elli pääsi A:han ja sijoittui 19. ja Veikko oli B-finaalin 10.. Pentti kärsi hylkäyksen jo karsinnassa,  joten sijoitusta ei tullut. Ulkomailla yleisesti käytettävät SportIdent-leimasimet ovat aika epävarmoja toimimaan ja hylkäyksiä tuli jälleen kerran yllättävän paljon.

Ilmat suosivat suunnistajia ja maisemat olivat aivan huikeita. Hiihtohissikuljetus finaaliin ja bussimatkat vuoriston neulansilmämutkissa olivat upeita! Kisojen tuloksia voi käydä katsomassa virallisilta kisasivuilta: http://www.wmoc2013.it/

AM-kisat Ilomantsissa


Ilomantsin aluemestaruuskilpailut käytiin aurinkoisessa säässä ja upeissa kangasmaastoissa 17.-18.8.2013. Meitä kekaralaisia oli hyvä joukko mukana (12 henk.) ja mitaleita tuli kaikkia värejä. Pitkän matkan henkilökohtaisessa kilpailussa mitalisijoille pnnisti Jyri Vuorinen (3.), Martti Matikainen (3.), Pentti Pelkonen (2.) ja Elli Pelkonen (1.). Viesteissä sunnuntaina kekeralaisten joukkueet saivat kolme mitalia: H150 hopeaa, H210 hopeaa ja D170 kultaa. Tarkempia tuloksia ja väliaikoja voi käydä tutkimassa osoitteessa: http://www.ilusuunnistus.net/AM-2013.htm

AM-kisoissa on aina mukava käydä: juosta kipaista matka, kannustaa toisia, nautiskella kisakahvion antimia sekä omia eväitä ja ennenkaikkea jutella suunnistajaystävien ja -tuttavien kanssa. Joten UUDET KÄVIJÄT mukaan vaan! Liperissä järjestetään 14.9.2013 AM-keskimatka ja AM-yö-kilpailut. Liperin suunnistuksien kilpailuohjeet löytyvät tällä hetkellä Liperin Taimen nettisivuilta osoitteesta http://liperintaimi.sporttisaitti.com/suunnistus/am-keskimatka-ja-yosuunnistus-20/ . Ilmoittautukaa Reijolle ja kyselkää yhteiskyytiä toisilta suunnistajilta. AM-kisoihin ei tarvita kilpailulisenssiä. 

Teksti ja kuvat: Elli Pelkonen

sunnuntai 25. elokuuta 2013

Keski-Karjalan Rasti ja yhteistyö



KeKaRa tekee tänä syksynä ja ensi keväänä pari uutta aluevaltausta yhteistyörintamalla. Ensi viikolla Kiteellä alkaa liikuntakerho, joka on paikallisten urheiluseurojen yhteinen voimanponnistus ja keväällä 2014 kekaralaisia on vetämässä suunnistuskurssia Tohmajärven kansalaisopistolla. Yhteistyön taustalla on halu tuoda laajemmin suunnistusta esille harrastuksena ja hyvänä kuntoilumuotona. 

Lasten ja nuorten liikuntakerho


Keski-Karjalan urheiluseurat ja Kiteen liikuntatoimi kokoontui viime keväänä saman pöydän ääreen suunnittelemaan seurojen välisiä yhteistyökuvioita. Kokoontumisen tuloksena syntyi lapsille ja nuorille suunnattu liikuntakerho, jossa on mukana Keski-Karjalan Rastin lisäksi Kiteen Urheilijoiden lentopallo-, jalkapallo- ja mäkihyppyjaostot, TNC/MMA (eli vapaaottelu ja lukkopaini), Kiteen Pallon pesäpallo ja salibandy sekä judoseura Kippon. Liikuntakerho tulee kokoontumaan kaksi kertaa viikossa niin, että maanantaisin Vespelissä liikkuvat lapset (alakoululaiset) ja keskiviikkoisin nuoret (yläkoululaiset ja lukiolaiset) eri urheiluseurojen johdolla. Liikuntakerhoihin ei tarvitse ilmoittautua ennakkoon ja osallistuminen on maksutonta viimeisen kerran uimahallimaksua lukuun ottamatta. Lisätietoa kerhosta tullaan julkaisemaan viikolla 35 Kiteen kaupungin nettisivuilla, Koti-Karjalassa, koulujen ilmoitustaululla ja Kiteen liikuntatoimen facebook-sivuilla. Kerhotiedusteluihin vastaa Tapio Niskanen Kiteen kaupungin liikuntatoimesta, puh. 040 105 1189.


KeKaRa on mukana ensimmäisellä kokoontumiskerralla keskiviikkona 4.9.2013 klo 16.30. Tuolloin lapset ja nuoret ovat tervetulleita tutustumaan joko yksin tai vanhempiensa kanssa kerhon toimintaan ja suunnistukseen. Tarjolla on kolme suunnistusrataa (RR, TR ja sprintti) tutussa ja turvallisessa ympäristössä Hutsin urheilukeskuksella. Ensimmäisellä kerhokerralla kannattaa varustautua ulkoliikuntaan sopivin varustein. Tervetuloa mukaan!

Suunnistusmaastoa Sotkamosta


Suunnistuksen perustaidot -kurssi


KeKaRa on esillä myös Tohmajärven kansalaisopiston ensi talven kurssitarjonnassa. Ensimmäistä kertaa järjestettävällä Suunnistuksen perustaidot -kurssilla käydään läpi suunnistuksen alkeita aivan karttamerkkien opettelusta kompassin käyttöön. Kokoontumiskertojen jälkeen jokainen osallistuja omaa tarvittavat taidot ja varmuuden osallistua kevään ja kesän kuntosuunnistuksiin. Ilmoittautumisia kurssille otetaan vastaan ma 26.8 klo 12.00 alkaen osoitteessa: https://www.opistopalvelut.fi/tohmajarvi/course.asp?tietuenro=753

sunnuntai 4. elokuuta 2013

Ilomantsissa ratkotaan suunnistuksen aluemestarit




Elokuun 17. – 18.8 päivä kisaillaan aluemestaruuksista Ilomantsin Taivallammella sekä pitkillä matkoilla että viesteissä. Kisajärjestäjien mukaan suunnistajat pääsevät etsimään rastilippuja hyväpohjaisessa harju-suppamaastossa. 


Nämä aluemestaruuskilpailut (älä anna kilpailun nimen säikäyttää) ovat oiva mahdollisuus kuntoiluun suunnistuksen parissa, sillä kilpailuoikeus ei vaadi lisenssin lunastamista. Sarjat jakautuvat iän mukaan aina sarjasta H/D8RR:stä sarjaan H80. Viestimestaruuksista taistellaan sitten hieman eri periaatteella; nuorten sarjoissa pääsee kilpailemaan mm. sekajoukkueina ja vanhemmissa sarjoissa osanottajien yhteenlaskettu ikä ratkaisee sarjan. 


Nyt olisikin sitten aika alkaa miettiä joukkueita. Olisi hienoa saada Keski-Karjalan alueelta useampi viestijoukkue kokoon – näytetään muille millainen yhteishenki meillä KeKaRassa vallitsee. Tee siis päätös ja ilmoittaudu mukaan. Ilmoittautumiset kannattaa tehdä pikapikaa Väistön Reijolle.  



Linkki järjestäjän kisasivulle: http://www.ilusuunnistus.net/AM-2013.htm