maanantai 17. heinäkuuta 2017

Kekaralaiset suuntaavat heinimistalkoisiin la 5.8.2017

Parin hiljaisen talkoolaisvuoden jälkeen on KeKaRa saanut talkoourakan kiteeläiseltä metsänomistajalta. Tämän kertainen talkootyö käsittää taimikon heinimisen. Heinittävä ala on noin 10 ha ja se sijaitsee osoitteessa Piimäjärventie 72. Heiniminen tapahtuu polkemalla taimen ympäriltä korkea heinä ja muu aluskasvillisuus matalaksi. Varsinaisia työvälineitä ei tehtävässä tarvita.

Varaa siis kalenteristasi lauantai 5.8. seuratalkoita varten. Kokoontuminen klo 8:00 Tolosenmäen Nesteelle, josta suuntaamme yhdessä kohti talkoopaikkaa. Varaa omat eväät mukaan.

Tervetuloa talkoisiin!

tiistai 4. heinäkuuta 2017

KeKaRan kesätyöntekijä Oskari mukana iltarasteilla

Oskari Kainuun Rastiviikolla 2015
Keski-Karjalan Rastilla oli mahdollisuus palkata kesäksi 2017 nuori, 15-17-vuotias kesätyötekijä OP Kiteen avustuksella. Hakemuksen huhtikuussa KeKaRan hommiin laittoi myös Oskari Pirinen, joka valittiin tehtävään kaikkien hakijoiden joukosta. 

Oskari aloitti työssään 19.6. avustamalla Tolosenmäen iltarasteilla. Oskarin tehtäviin kuuluu siis iltarasteilla ratamestareiden avustaminen, iltarastien tuloksien kirjaaminen sekä muut tehtävät, joita kesän varrella eteen tulee. Oskarin työpesti päättyy 31.7.2017. 

Työniloa Oskarille!