maanantai 25. kesäkuuta 2018

Helteisen Lahti-Hollola Jukolan terveiset

Helteinen Lahti-Hollola Jukola on nyt taputeltu ja siitä toivuttu. Sää näytti parhaimman puolensa. Erittäin aurinkoisessa, lämpimässä ja kuivassa säässä saimme kirmata viestit läpi. Maasto oli niin kuivaa, että jatkuva pöly leijaili kaikkialla kilpailukeskuksessa, eikä siltä voinut välttyä maastossakaan. Ensikertalaisia oli jälleen mukana ja toivottavasti saamme lukea heidän mietteitään tuonnempana.


Venlojen viesti ei ollut haastavuudeltaan niin paha kuin ennakkotunnelmat olivat antaneet ymmärtää. Meille suppamaastoihin tottuneille, isojen suppien lukeminen kartalta oli selvää. Kaikki venlat onnistuivat hienosti ja sijoitukset ylsivät reippaasti tuhannen sisälle. Ykkösjoukkue saavutti sijan 558, kakkosjoukkue 604 ja kolmonen sijan 889. Tarkemmat tulokset löydät täältä.


Jukolan jussien viestiin osallistuttiin kolmella joukkueella. Joukkueissa nähtiin myös naisenergiaa, sillä kolmosjoukkueen kolme viimeistä osuutta viiletettiin Taijan, Ellan ja Moonan tahdittamina. Naiset onnistuivat osuuksillaan hienosti. Ykkösjoukkuetta kohtasi valitettava hylkäys. Kakkosjoukkueen sijoitus oli 883 ja kolmosjoukkue saavutti sijan 1143.

Jukolan kuvapankista löytyy tuttuja kasvoja. Kuvapankkiin pääset tästä.

Kotimatkalle lähdettiin tyytyväisin mielin, katse suunnattuna jo ensi kesän Jukolaan, joka kirmataan Kangasalla 15. - 16.6.2019.


Suunnistukset jatkuvat iltarastien muodossa. Lisäksi kekaralaisia matkaa niin veteraanien MM-kisoihin Kööpenhaminaan, kuin Kainuun rastiviikolle Vuokattiin. Näiden kilpailujen tuloksia voit seurata http://www.wmoc2018.dk/ ja https://www.rastiviikko.com/fi/tulokset.

Mukavaa suunnistuskesän jatkoa!




maanantai 11. kesäkuuta 2018

Lahti-Hollola Jukola 16. - 17.6.2018

Tulevana viikonloppuna suunnistava kansa suuntaa kohti Lahti-Hollolaa, jossa juostaan 41. Venlojen viesti ja 70. Juhla-Jukola. 
Venlojen viestiin on ilmoittautunut 1617 joukkuetta ja Juhla-Jukolaan 1890 joukkuetta. Tapahtumaan on ilmoittautunut siis ennätykselliset 19698 suunnistajaa.

Venloissa Keski-Karjalan Rastia edustaa kolme joukkuetta, mutta tuttuja nimiä voi bongata tänäkin vuonna ”Viileät Venlat” –joukkueista. Venlojen startti tapahtuu lauantaina klo 14.00. 

Kesäyössä juostavassa seitsenosuuksisessa Juhla-Jukolassa Keski-Karjalan rastia edustaa myös kolme joukkuetta. 

Tänäkin vuonna olemme saaneet mukaan ensikertalaisia sekä Jukolan, että Venlojen viestien joukkueisiin.  Viestien kulkua ja väliaikarastien tuloksia voi seurata Ylen kanavilta Yle TV 1 sekä Yle Areena (Venlojen viesti la 16.6. klo 13.45-17.20 ja Jukolan viesti klo 22.45 alkaen) sekä Jukolan online tulospalvelun  kautta. 


KeKaRan Venlat 

KeKaRa 1 (555): Moona Havula, Henna Hirvonen, Sini Hurri ja Ella Hirvonen
KeKaRa 2 (1114): Suvi Tiainen, Tuula Matikainen, Auli Hirvonen ja Maiju Karjalainen
KeKaRa 3 (694): Päivi Pelkonen, Sanna Kaartinen, Anu Happonen ja Satu Kainulainen

KeKaRan Jussit 

KeKaRa 1 (335)Heikki Viinikka, Tommi Hynninen, Marko Hämäläinen, Timo Hynninen, Petri Leskinen, Esa Havula ja Tommi Torni
KeKaRa 2 (938)Mikko Kaartinen, Tomi Hyttinen, Timo Kärnä, Aki Hukka, Pekka Kinnunen, Pasi Hirvonen ja Ville Happonen
KeKaRa 3 (959): Antti Väistö, Sauli Tuomisto, Arto Salminen, Heikki Pirhonen, Taija Kostamo, Ella Hirvonen ja Moona Havula.

Keski-Karjalan Rasti on varannut kaksi 10 x 10 m telttapaikkaa majoitusalueelta. Telttapaikkojen numerot ovat IE08 ja IE09, joiden sijainnin voi tarkistaa täältä syöttämällä koodit hakukenttään. Seuran tuulisuojapaikan numero on 74, jonne pystytetään seuran teltta. Omat teltat siis paikoille IE08 ja IE09.

Kilpailunumerot löytyvät tuulisuojapaikalta seuran teltalta.


Kisajännitystä kannattaa hakea esimerkiksi lukemalla kilpailuohjeet ja näin toimitaan Jukolassa -ohje

Koe Jukolan taika!