keskiviikko 29. heinäkuuta 2020

Eevi ja Oona Savo-Karjalan suunnistusleirillä Nurmeksessa

Savo-Karjalan alueen järjestämä nuorten suunnistusleiri pidettiin Nurmeksessa, Hyvärilän leirikeskuksessa 23. - 26.7.2020.  Huoltajina mukanamme olivat leirin alkupuoliskolla Mikko ja loppupuoliskolla Päivi.

Leirille osallistui reilut parikymmentä alueen nuorta suunnistajaa. Ohjelma oli varsin tiivis.
Leiri alkoi torstaina majoittumisella Hyvärilän leirikeskuksen Rantatupaan. Hyvärilä oli tarkoitukseen sopiva paikka ja Rantatuvassa majoituttiin pääosin 6 hengen huoneissa. Ruoka leirillä oli tosi hyvää.

Leiripäivät alkoivat puolen tunnin aamulenkillä klo 7 ja sitten oli vuorossa aamiainen. Aamiaisen jälkeen alkoivat erilaiset suunnistusharjoitukset, jotka kestivät lounaaseen saakka. Lounaan jälkeen pidettiin pieni lepohetki. Kahden maissa oltiin uusien harjoitusten parissa. Harjoituksiin kuului myös suunnistuksen analysointi sekä ihan perusasia, kisarepun pakkaaminen. Illalla kuuden aikaan oli vuorossa päivällinen ja sen jälkeen illanvietto. Iltapalaa nautimme vielä ennen nukkumaanmenoa ja hiljaisuus laskeutui leirin ylle viimeistään iltakymmeneltä.

Päivien ohjelma oli varsin tiivis, mutta vapaa-aikaakin jäi. Silloin oleilimme lähialueen puistossa, seurustelimme toisten kanssa ja lepäsimme. Leiri oli oikein mukava, harjoitukset olivat hyviä ja saimme tutustua alueen muihin suunnistajanuoriin. Leirillä oli kivaa.

Leirin ohjelmaan kuului myös osallistuminen kaksipäiväisille Pielirasteille, jotka käytiin erämaassa, jossa asutusta ei ollut. Maasto oli hieno. Ensimmäinen kilpailupäivä oli lauantaina. Silloin ohjelmassa oli keskimatka. Kilpailu meni ihan kohtalaisesti. Sijoituimme sarjoissamme puoliväliin. Kilpailun jälkeen analysoitiin mennyt kilpailu ja tehtiin vielä verryttelyt. Sunnuntaina kisattiin pitkät matkat ja silloin olikin jo parempi kisavire. Oona oli kilpailun kolmas ja Eevi neljäs. Lisäksemme kilpailuihin osallistuivat seurastamme Päivi ja Juha. Kilpailutulokset löytyvät täältä.

Leiri oli oikein mukava ja antoisa. Suosittelemme osallistumaan leireille. Siellä oppii paljon ja saa uusia kavereita. Kiitos seuralle leirituesta!

Leiriterveisin Eevi ja Oona



maanantai 13. heinäkuuta 2020

Kekaralaiset Oinasvaara Wild kansallisissa kilpailuissa 11.7.2020

Kalevan Rasti järjesti keskimatkan kansalliset kilpailut upeassa Ilomantsin Oinasvaaran maastossa lauantaina 11.7.2020. Erämaan kutsuun vastasi 12 kekaralaista, jotka suoriutuivat haastavasta maastosta varsin mallikkaasti. Kekaralaiset nappasivat kaikkiaan 5 sarjavoittoa, liudan hyviä sijoituksia sekä hyvää kokemusta. Kilpailun tulokset löytyvät täältä.

Kilpailu saatiin käydä poutaisessa säässä, saderintama saavutti meidät kotimatkan alettua. Maasto oli luvatun mukaisesti erämaata. Korkeuseroja löytyi, oli jyrkännettä ja avokalliota. Tarkkasilmäisemmät ennättivät tutkia suoalueiden lakkatilannettakin. Kilpailut olivat hyvin järjestetyt, eikä maastoa voi kylliksi kehua. Meidät harrastesuunnistajat palkitsi myös huippusuunnistajien läsnäolo.
Seuran seniorit ja juniorit valmistautumassa kilpailuihin

Tulevista kilpailuista mainittakoon Nurmeksen Seppojen järjestämät keskimatkan ja pitkän matkan kilpailut 25. - 26.7.2020. Ilmoittautuminen Ressulle 18.7.2020 mennessä.

Syyskuussa on tulossa Ilomantsin Urheilijoiden järjestämä AM-museosprintti sekä AM-korsupartio. Sitä ennen on mahdollista osallistua Sonkajärven Pahkan ja Säyneisten Salpan järjestämiin kisoihin.
Kauden päätteeksi Kalevan Rasti järjestää SM-yökisat syyskuun lopulla. Lisää kilpailuista ajankohtineen ja ilmoittautumisaikoineen voit lukea Irmasta.

Vielä on suunnistuskesää jäljellä! Rasteilla nähdään 😀🏃

keskiviikko 8. heinäkuuta 2020

Löytynyt Emit-kortti

Puhoksen iltarasteilta on löytynyt Emit- kortti. Kortti on omistajan noudettavissa maanantaina 13.7. Tolosenmäen iltarasteilta. Kysy korttia ratamestareilta. Jos tarvitset sitä aikaisemmin, ota yhteyttä Artoon p 050 380 6132.