tiistai 24. elokuuta 2021

Napapiiri-Jukolan tunnelmia

Pitkän odotuksen jälkeen koitti suunnistajien joulu ja pääsimme matkaamaan Napapiiri-Jukolaan Rovaniemelle. Valitettavat siirrot vaikuttivat siihen, etteivät kaikki alkujaan viesteihin ilmoittautuneet päässeet lähtemään mukaan. Saimme kuitenkin kolme Venla-joukkuetta ja yhden täyden Jukola-joukkueen. Toinen Jukola-joukkue jäi kahta suunnistajaa vajaaksi. Viikonloppu sujui kekaralaisilta varsin mallikkaasti. Tähänkin Jukolaan saimme mukaan ensikertalaisia, Siirin ja Lassen, joiden tunnelmista seuraavassa: 


Tässä Siirin tunnelmat:

Ensimmäinen Jukola koettu, Venlojen viestissä ehjänä maaliin saavuttu. Takana mieleenpainuvin urheilu-/festaritapahtuma tähän mennessä. Koronan aiheuttama tumma pilvi tapahtuman yllä kirkastui; tapahtumajärjestelyt toimivat ja urheilukansan käyttäytyminen ohjeistusten osalta oli pääosin positiivista.

Toukokuun lopulla Tohmajärvellä pidettiin isommat suunnistuskisat, joissa olin talkoilemassa ja seurailemassa. Päivän päätteeksi käteen jäi ensimmäiset suunnistustöppöset. Kisameininkiä katsellessa heräsi ajatus (ulkopuolisten patistelulla saattoi olla vaikutusta), että voisihan sitä tätäkin lajia kokeilla, mutta välineet pitää olla ensin kunnossa harrastuksen jatkumisen, äärettömän vauhdin sekä
onnistumisten takaamiseksi. Siitäpä sitten töppöset jalkaan ja iltarasteille. Kolmekymmentä vuotta neuvoja antaneen opastuksella metsässä harjoiteltiin niin kartanlukua, kompassia kuin hermojakin. Tuli todettua, ettei pelkät kengät takaa gasellimaisia loikkia kuten voisi kuvitella. Tarpominen eri maastoissa tuotti äärettömän määrän hikeä, välillä verta ja kyyneleitäkin. Jossain vaiheessa kesää kysyttiin mukaan Venloihin - eihän sitä osannut kieltäytyä, vaikka jännittikin ihan pirusti.

Vaikeuksien kautta voittoon ja nälkä kasvaa syödessä. Kesän aikana uutta lajia opetellessa parasta on ollut itsensä haastaminen, pienet onnistumiset, Napapiirin Jukola sekä tietysti ensimmäinen Aulin ajan alitus iltarasteilla 💪.


Lassen tunnelmat:

Napapiiri-Jukola 2020 juostiin Rovaniemellä poikkeuksellisesti elokuussa 21 ja 22 elokuuta vuonna 2021. Yötön yö vaihtui todelliseen pimeäsuunnistushaasteeseen.

Seuramme yhteiskuljetusporukka virittäytyi tulevaan, muun muassa pelaamalla bussissa korttia ja katsomalla kipan pesispeliä. Saavuimme Rovaniemelle hyvissä ajoin lauantaiaamuna, sillä Venlojen viestin lähtö tapahtui klo 13.45.

Kilpailukeskus sijaitsi Rovaniemen raviradalla, joka tarjosi loistavat puitteet suurtapahtuman järjestämiseen. Jos vuodenpäästä järjestetään normaalisti Jukolan viesti kannattaa sinne mennä, vaikka kisaturistiksi.

Arto oli varannut seurallemme telttaleiripaikat parhaalta paikalta läheltä kilpailukeskusta, jonne sai pystyttää oman teltan tai voi leiriytyä myös seuran yhteisessä isossa teltassa.

Seuramme omia lähtöjään odottava porukka seurasi Venlojen viestin etenemistä katsomosta ja areenasta yhteisessä teltassa ja hämmästelivät naisten loistavia otteita viestissä. Kannustus näytti tuovan naisille vielä yhden vaihteen lisää.

Jukolan viestin lähtö tapahtui lauantaina klo 23.00, johon säntäsivät seuramme tarkkasilmäisimmät yön kollit. Viestin matkat olivat yhdeksästä kilometristä aina kolmannen osuuden 16 kilometriin, jossa oli haastava kahdeksan kilometrin reitinvalinta rastiväli.  Vaikka Rovaniemen suot yrittivät upottaa seuramme joukkueita, oli kokonaisuus mielestäni vähintäänkin hyvän arvoinen. Sijoituksemme viestissä 270.

Juoksin Napapiiri-Jukolassa jännittävän ensimmäisen suunnistusviestiosuuteni, jolla oli mittaa 11km. Viestijuoksuni tuntui kepeältä ja lopussa irtosi jopa pieni loppukiri. Uuden tilanteen jännitys toi varmasti lisävirtaa matkanvarrelle.

Oli ilo kokea viesti seurayhteisömme kanssa paikan päällä ja edustaa seuraamme napapiiri Jukolassa. Toivottavasti ensi vuonna paikanpäälle saa tulla myös kisaturisteja nauttimaan Jukolan kilpailukeskuksen antimista ja kannustamaan oman seuran joukkueita entistä parempiin suorituksiin.

 
Keski-Karjalan Rasti 1
6. Osuus
Lasse Uuksulainen


Ja nyt vielä Sinin ja Teemun tunnelmiin. Sini on jo kokenut Jukola-kävijä, mutta Teemulle kisa oli ensimmäinen. Hän juoksi Hiukkasen Hukassa, mutta onnistui siitäkin huolimatta erinomaisesti 😀
 
Tänä vuonna päästiin juoksemaan ainutlaatuista Jukolan viestiä Rovaniemellä Mäntyvaaran raviradalla. Viestin siirto peräti kahdesti oli johtanut siihen, että tätä Jukolaa oli odotettu yli kaksi vuotta. Viimeksi Jukolaa oli päästy juoksemaan Kangasalla vuonna 2019. Tavanomaisen kesäkuun sijasta, Jukolan viesti juostiin tänä vuonna elokuussa pandemia tilanteen takia, mikä teki Jukolan viestistä kaikkien aikojen pimeimmän. Koronatilanne oli tosin karsinut hieman osallistuvien joukkueiden määrää, mutta KeKaRa sai kuitenkin hienosti paikalle kolme Venlojen joukkueita ja kaksi Jukolan joukkuetta.  

Joukkueen Tampereen edustus suuntasi Rovaniemelle jo perjantain vastaisena yönä ja matka nukuttiin mukavasti yöjunassa. Perjantaina olikin mahdollisuus tutustua Rovaniemeen ja kisakeskukseen. Rovaniemellä suunnistajat otettiin hyvin vastaan ja tuntui, että paikallisetkin olivat innoissaan Jukolasta. Perjantain ja lauantain välinen yö nukuttiin teltassa, vaikka hotelliakin harkittiin epävaakaan sään takia. Lopulta perjantai saatiinkin viettää varsin mukavassa säässä. Kiteeltä seurabussi lähti matkaan jo perjantain aikana, mutta yö nukuttiin Ranualla ja kisakeskukseen saavuttiin lauantaiaamuna. 

Molemmat viestit aloitettiin raviradan takasuoralta. Venlojen viestiin KeKaRa:lta lähti kolme joukkuetta, joissa mukana oli myös muutamia ensikertalaisia. Maasto Rovaniemellä oli vaihtelevaa, ja soilta ei voinut välttyä millään osuuksilla. Maasto tarjosi haasteita ja pummeiltakaan ei täysin vältytty. Kuitenkin kaikki kolme joukkueita suoriutui yli odotuksien ja kaikki joukkueet tulivat maaliin pienemmällä numerolla kuin rintalapussa oli. Varsinkin Ellan onnistumisia oli hieno seurata. Ella juoksi avausosuudella lähes kärjen vauhtia ja toi ykkösjoukkueen loistavalla sijoituksella maaliin. Naisten viestin ajan sää oli kuiva, joten viestiä oli ihan mukava seurata raviradan isoissa katsomoissa. Kilpailu oli loppuun asti tiukka kärjen osalta, joten jännitettävää todella riitti. 

Jukolan viestiin KeKaRa:lta lähti kaksi joukkuetta. Jukolan viesti oli tänä vuonna erityisen haastava, koska viesti starttasi auringonlaskun jälkeen ja aurinko nousi vasta viiden jälkeen. Lampuille oli siis todellakin tarvetta ja pieni tihkusade teki kelistä vielä haastavamman. Ratamestari tarjosi vaikeita rastipisteitä, kun miehet kipusivat Vennivaaran soille ja avokallioille. Ratamestarin erikoisena nähtiin kolmannen osuuden käynti jopa Napapiirillä asti ja yksi historian pisimmistä rastiväleistä, jonka pituus oli 5,1 kilometriä. KeKaRa:n joukkueet taipuivat hienoihin suorituksiin, vaikka kakkosjoukkue ei ehjää suoritusta saanutkaan vajaan miehityksen takia. Tärkeintä oli kuitenkin, että päästiin suunnistamaan. Elokuun yö oli viileä, joten moni katsoja kömpi telttoihin yöksi nukkumaan. Uni jäi aika vähäiseksi, mutta aamulla jaksettiin nousta kannustamaan oman joukkueen juoksijoita. 

Ensikertalaiselle Jukola vastasi odotuksia, vaikka poikkeusolot vaikuttivat tapahtuman luonteeseen ja osallistujamäärään. Molemmat lähdöt olivat vakuuttavia kokemuksia ja kisakeskuksen tunnelma oli mahtava. Suunnistuksessa yllätti, että uria oli vähän ja suunnistaa sai aika yksin. Suotkaan eivät lopulta olleet niin pahoja, kuin oli peloteltu. Rauhallisella tahdilla rastit löytyivät hyvin, vaikka alun perin maaston ja ratojen vaikeus huoletti. Metsässä vakuutti suunnistuksen yhteisöllisyys: kaatumisen jälkeen, tarkistettiin että olihan kaikki kunnossa ja pari kertaa muitakin autettiin takaisin kartalle. 

Sunnuntaina lähdettiin kohti Kiteetä seurabussilla ja Tamperetta junalla. Raidevika Seinäjoen ja Tampereen välillä hidasti kuitenkin kaikkien junien matkaa ja kotona oltiinkin lopulta aika myöhään. Kotona kaaduttiin sänkyyn ja uni tulikin nopeasti pitkän ja mukavan Jukola viikonlopun jälkeen.

Kiitos Ounasvaaran Hiihtoseuralle onnistuneesta ja mukavasta Napapiiri Jukolasta. Tämä viesti jääkin varmasti mieleen aivan uniikkina kokemuksena. Ensi vuonna sitten suunnataan kohti Mynämäkeä ja Lukkari-Jukolaa. 

Sini Hurri & Teemu Lepistö


Lisää kuvia Keski-Karjalan Rastin facebook ja instagram

torstai 19. elokuuta 2021

World Masters Orienteering Championships eli "Veteraanikisat" 2021

Unkarin vetaraanikisoissa oli lämmintä 30-35 astetta varjossa ja paljon enemmän auringonpaisteessa. Kun maastossa oli paljon aukeaa, oli monilla kilpailijoilla kovasti vaikeuksia jaksaa. Yritin juosta vain sen verran, että aivot vielä toimivat kartanlukuun ja suunnistukseen ja se tuottikin tulosta. Rasteja oli sprintissä sekä maastossa paljon ja  väärällä rastilla leimauksesta tuli hylättyjä jossain sarjoissa jopa yli puolet, kun eivät enää jaksaneet tarkistaa koodinumeroita. Olin sprintin karsinnassa 6. (osallistujia siinä 18) ja sitten loppukilpailussa hopealla. Karsinnassa hylätyt eivät pääse loppukilpailuun.

Keskimatkan metsäkilpailun karsinnassa olin toinen ja voitin sitten seuraavana päivänä kultamitalin - ensimmäisen sitä lajia. Pentti sai pronssin samana päivänä keskimatkalta. Metsäkisoissa meidän vanhimpien radat lyhyimpinä kiertelivät enemmän aukeilla, mutta siellä oli kuitenkin piikkipuskia, köynnösruusuja, orapihlajaa ja karhunvatukkaa yms piikikkäitä  kasveja, joista ei kyllä päässyt kukaan läpi. Kiertoja oli pakko tehdä, jolloin suunta rastille helposti häiriintyi.

Pitkän matkan kisaan pääsin sitten starttaamaan viimeisenä ja maalisuoraa juostessani kuulin kenttäkuulutuksesta saavani tosi hyvän ajan. Oli se sitten kymmenen minuuttia parempi kuin kakkoseksi tulleella. Melkein uskomatonta kun olen aina ollut mukana kisoissa lähinnä tulkkina ja ajanvietteeksi käynyt suunnistamassa. Pentti keskeytti pitkän matkan kisan, kun uupui keskimatkan rasituksiin. 

Päivi suunnisti kaikki kisat hyväksytysti läpi, muttei päässyt mitalikantaan.
Oonalla oli myös viiden päivän rastiviikko, ns. yleisökisana, jossa hän voitti oman sarjansa.

Vetaraanikisojen terveiset välitti Elli



Ellin ja Pentin mitalit

lauantai 14. elokuuta 2021

Yhteiskuljetus Napapiiri-Jukolaan

 

KeKaRa järjestää yhteiskuljetuksen Napapiiri-Jukolaan Rovaniemelle. Kuljetuksesta vastaa Matka-Kosonen. Bussina 50 hengen turistibussi kaikilla mausteilla. Kuljetuksen omavastuu osallistujille on seuran jäsenille edestakaisin 40,00 euroa (muut 60,00 euroa), yhteen suuntaan 20,00 euroa (muut 40,00 euroa). Omavastuu masketaan seuran tilille 20.8.2021 mennessä: FI22 5153 0420 0491 85. Maksuun tiedoksi: Jukola 2021 kuljetuksen omavastuu. Aikataulu (vielä alustava): Lähtö Kiteen ABC pe 20.8. klo 13.00 – Joensuu Siihtalan ABC klo 14.00 – Kajaani – Ranua klo 20.00 (yöpyminen Ranuajärven Campingissä (omakustanteinen) ). La 21.8. klo 9.00 Ranua - Rovaniemi Mäntyvaaran ravirata klo 10.30. Paluu su 22.8. samaa reittiä (ilman yöpymistä). Kiteellä oltaisiin todennäköisesti su-iltana viimeistään klo 24.00.

Mukaan mahtuu vielä, joten voit ilmoittautua Artolle ke 18.8. asti.


keskiviikko 4. elokuuta 2021

HUOM! HUOM! HUOM!


Napapiiri-Jukola lähestyy. KeKaRa järjestää Rovaniemelle yhteiskuljetuksen, mikäli ilmoittautujia on riittävästi. Siispä, jos olet lähdössä Jukolaan, joko kilpailemaan jommassa kummassa viestissä, tai muuten vain kannustamaan oman seuran joukkueita, ilmoittaudu yhteiskuljetukseen Artolle sunnuntaihin 8.8.2021 mennessä. Ilmoittautua voi whatsapilla, tekstiviestillä, sähköpostilla ja sunnuntaina vielä puhelimella. Ilmoittutumisen yhteydessä kerro, mistä nouset kyytiin. Alustava reittisuunnitelma on Kitee-Joensuu-Kajaani-Ranua-Rovaniemi. Mukaan mahtuu 50 ensiksi ilmoittautunutta. Lähtö olisi perjantaina 20.8. aamupäivästä ja paluumatka Rovanieltä alkaa sunnuntaina, kun viimeinen kilpailija on bussissa. Perillä Kiteellä oltaisiin su-ma välisenä yönä.

Menomatkalla olisi tarkoitus yöpyä jossain reitin varrella, lähellä Rovaniemeä. Yöpyminen on omakustanteinen. Kyydistä pieni omavastuu, jonka määrä selviää, kun ilmoittutuneet tiedetään. Mikäli yhteiskuljetus toteutuu, matka-aikataulusta ja majoituksesta tulee tarkempia tietoja vkolla 33.


Ilmoittutumisterveisin


Arto

artosalminen@hotmail.com

p. 050 380 6132